Siirry pääsisältöön

Tekstit

Hurjia muutoksia

Kirkon toimintaympäristön muutos on nopeaa ja voimakasta. Seitsemänä Rekolan-vuotenani on tapahtunut valtavasti. Paikallisseurakuntaa ovat koskeneet paitsi paikalliset, myös lukuisat maailmanlaajat ilmiöt ja tapahtumat. Yhden mainitakseni: näistä vuosista noin viidennes oli korona-aikaa. Vantaan väestö muuttuu moninaisemmaksi ja vanhenee. Koivukylän suuralueen asukkaita on nyt 3250 enemmän kuin Rekolaan tullessani, yhteensä yli 30 000. Niiden määrä, jotka puhuvat äidinkielenään muuta kuin kotimaisia kieliä, on kasvanut n. 4500:sta n. 7600:aan. Yli 65-vuotiaiden määrä on kasvanut 3600:sta 4500:aan ja ikääntyneiden osuuden väestöstä ennakoidaan kasvavan voimakkaasti tulevaisuudessa. Koivukylän suuralueella myös 19-34 -vuotiaiden määrä on kasvanut paljon. Leinelään ja Lipstikkaan on rakennettu suuria kerrostaloja, joihin on muuttanut enimmäkseen nuorta väkeä. Muuttoliike on niin vauhdikasta, että vuosittain seurakunnan jäsenistä yli 10 % vaihtuu kirkon jäsenten muuttaessa alueelle ja
Uusimmat tekstit

Kiitos, Rekola

Vanhassa testamentissa määrätään, että israelilaisten on pidettävä sapattivuosi joka seitsemäntenä vuonna. Silloin he eivät viljele peltojaan eivätkä viinitarhojaan, vaan maa saa levätä. Noudatan näköjään tuota käskyä omassa elämässäni, tosin tulkintaa venyttäen. Palasin papin työhön Hyvinkäälle hoitovapaalta vuoden 2008 alussa. Siitä seitsemäntenä vuonna pidin pitkän kesäloman ja siirryin sen jälkeen Rekolan seurakuntaan elokuussa 2014. Nyt on meneillään seitsemäs vuosi siitä. Tänä kesänä pidän taas kesä-heinäkuussa pitkän kesäloman ennen kuin lähden pois Rekolasta.  Olen ihminen, jota uusi innostaa ja urautuminen kammottaa. Ihmettelen itsekin vapaaehtoista valintaani lähteä seurakunnasta jonka tunnen ja työstä jonka osaan – opettelemaan uusia ihmisiä, uutta organisaatiota ja uutta toimintakulttuuria. Isoihin päätöksiin, kuten tämä, on aina monta syytä. Osa vaikuttimistani on ammatillisia ja osa henkilökohtaisia. Yksi iso syy on, etten halua kuulla itseni liian usein sanovan: ”Meill

Palmusunnuntaina koronan aikaan

Ovikello soi, mutta oven takana ei ollut ketään. Pilasoittoko? Ei tällä kertaa, vaan portaalle oli jätetty sininen tarralappu, jossa luki lapsen käsialalla: ”Nyt kaikki sormet ristiin, et corona loppuis!” Ikkunasta näin lapsia pitämässä palaveria ja sinisiä lappuja kädessään. He olivat ottaneet asiakseen tehdä jotain eikä vain odottaa passiivisina. He olivat toteuttamassa viestintäkampanjaa koko korttelille. Liikutuin ja ilahduin heidän viestistään. Nyt kaikki talkoisiin pandemian loppumiseksi! Näihin talkoisiin osallistun mielelläni. Joku pitää sormia ristissä, minä ristin käteni. Joku lähettää pyyntöjä universumille ja joku vain päättää pitää kiinni toivosta. Nyt ei ole väärää tapaa toivoa eikä rukoilla, että pandemia loppuisi. Tarvitaan pienten ja isojen luottamusta siihen, että yhdessä tästä selvitään. Sormienristimistalkoot ovat luottamustalkoot. Uskotaan ja toivotaan yhdessä. Autetaan toisiamme sitkeästi kestämään, vaikka odotettu pandemian loppu taas siirtyisi kauemmas. Ei l

Kohti kaikille avointa kirkkoa

Vantaan yhteisen kirkkovaltuuston joulukuinen kokous muodostui jälleen, odotetusti, vuotuiseksi homoillaksi. Käsiteltävä asia oli kirkon kansainvälisen työn avustaminen. Se, mistä väiteltiin, olivat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ja papiksi vihityt naiset. Keskustelu on käyty niin monta kertaa, että luultavasti kaikki ovat jo kyllästyneet. Marraskuussa Rekolassa järjestettiin sateenkaarimessu. Muutama tuttu seurakuntalainen tiedusteli asiallisesti, miksi sellainen piti järjestää. Yhtä asiallisesti he kuuntelivat, kun kerroin, että vähemmistöihin kuuluvat eivät koe turvalliseksi osallistua kaikille avoimiin messuihin. Sen enempää tietooni ei tullut, paitsi muutama palaute unisex-vessoista, joita käsittelin edellisessä kirjoituksessa. Tiedän, että tilaisuus herätti tunteita – ehkä hämmennystä, levottomuutta, pelkoa ja aggressiota – mutta palautetta tuli hyvin vähän. Rekolan seurakuntaneuvosto päätti vuonna 2017 , että myös samaa sukupuolta olevat parit saavat käyttää seurakunnan

Vessoja koskevan palautteen johdosta

Koronaepidemian laannuttua kesän alussa seurakunnan toiminta käynnistyi uudelleen. Koska käsihygienia on merkittävä osa tartuntojen ehkäisemistä, hankimme tiloihin käsidesiä ja muutimme vessoja unisex-vessoiksi. Käsienpesupaikkoja on liian vähän suuria tilaisuuksia ajatellen. Jonoja lyhentää se, että kaikki voivat käyttää kaikkia pesupaikkoja. Tyypillisesti naisten vessaan on jonoa samaan aikaan kuin miesten vessa on tyhjänä. Jo keväällä muutettiin kirkon alakerran vessat, joita käyttävät mm. diakonia-asiakkaat, koululaiset ja henkilökunta. Samaan aikaan muutettiin Asolan seurakuntatalon vessat. Kirkon ja seurakuntatalon inva-wc:t ovat aina olleet unisex-vessoja. Kirkon aulassa olevien vessojen oviin uudet kuvat vaihdettiin marraskuussa sateenkaarimessun alla. Samalla vaihdettiin muiden vessojen oviin uudet kuvat naisen ja miehen (tai mekko- ja housuasuisen) kuvan tilalle. Nyt kuvissa on ne kalusteet, mitä kussakin vessassa on. Tämä muutos on herättänyt muutamissa seurakuntalaisiss

Diakoniatyö auttaa näkyvästi ja näkymättömästi

Kirkon perustehtävä on kahtalainen. Hengellinen tehtävä ja auttamistehtävä ovat kolikon kaksi puolta. Niitä ei voi irrottaa toisistaan. Kirkko ei voi keskittyä vain jumalanpalveluksiin, rukoilemiseen ja hautajaisiin, mutta ei myöskään vain auttamaan heikompiosaisia ja tukemaan yhteisöllisyyttä. Kirkko on erityinen toimija juuri siksi, että sen elämässä nämä molemmat yhdistyvät. Eri puolilla Suomea evankelis-luterilaiset seurakunnat on koronakriisin aikana kutsuttu kaupunkien ja kuntien kumppaneiksi monenlaisiin auttamistehtäviin. Niiden välinen yhteistyö on ollut ennestään vahvaa ja sen pohjalta on nyt luotu uusia toimintoja. Esimerkiksi on jaettu vastuuta kaikkien ikäihmisten tavoittelemisesta puhelimitse. Vantaalla seurakunnista soitettiin ensin 80-84 -vuotiaille, kaupungilta sitä vanhemmille. Nyt soitetaan seurakunnista niillekin jäsenille, jotka ovat täyttäneet 85 vuotta. Heistä moni on toivonut tätä. Ruoka-avussa tehdään kaupunkien, seurakuntien ja järjestöjen yhteistyötä niin

Piispantarkastus - stadilaiset Vantaalla

Helsingin hiippakunnan piispa tarkasti seurakuntamme tammikuussa 2020. Piispantarkastus kuulostaa ankaralta virheiden ja puutteiden etsinnältä, mutta sitä se ei ollut. Sen sijaan piispantarkastus osoittautui tilaisuudeksi esitellä itävantaalaista lähiöseurakuntaa piispalle, joka on ikänsä asunut ja vaikuttanut Helsingissä – ensin Itä-Helsingissä ja aikuisena keskustassa – ja hänen seurueelleen, jolle alueemme lienee ollut yhtä tuntematon kuin piispalle itselleen. Saimme tilaisuuden viedä seurueen yhteistyökumppanien luo ja myös paikkoihin, joihin meillä ennestään oli vain vähän kontaktia. Parhaimmillaan piispantarkastus vahvistaa seurakunnan verkostoja. Meillä oli myös verkostoilta, johon kutsuimme niitä yhteistyötahoja, joiden luona emme ehtineet vierailla. Tarkastukseen sisältyvä luottamushenkilöiden ja työntekijöiden kuuleminen järjestettiin kaksivaiheisena. Ensin oli verkkokysely ja sen jälkeen työskentelykokous kummallekin ryhmälle erikseen. Hallinnon tarkastus oli hyvähe